Tilastojen mukaan PK-sektori on siis jo ohittanut suuryritykset aktiivisimpana työllistämissektorina Suomessa. On kuitenkin viitteitä, että vaasalaiset PK-sektorin yritykset kokevat rekrytoinnin vaikeaksi, eivät tiedä tukisysteemeistä eivätkä halua etenkään siihen liittyvää byrokratiaviidakkoa vaivoikseen. Myös muiden kuin tehtävään valmiiksi koulutettujen perehdytys koetaan usein ylivoimaiseksi esteeksi.
Nämä piirteet näkyivät myös PK-sektorin työllistämiskannusteiden teemalla pitämissämme workshopeissa. Keskeisiksi alakohdiksi workshop löysi asenteen (sekä työnhakijoiden että työnantajien), rahan yritykselle myönnettävän tuen muodossa sekä joustavuuden/byrokratian poiston.
Asenteen suhteen yrittäjien puolella keskeisin este/ongelma on huonot kokemukset. Juttelin hiljattain työllistämisestä erään vaasalaisen romukauppiaan kanssa. Hänellä oli ollut kaksi työllistettyä peräkkäin ja hän olisi ollut periaatteessa valmis palkkaamaan hyvän kaverin pysyvästi, mutta ”näistä tolppaannojailijoista” oli kuulemma enemmän haittaa kuin hyötyä. Mikä totuus sitten onkin, kyseessä olevan yrittäjän mielikuvan seuraus on, että hän tuskin palkkaa enää työntekijää ja hänellä on tähän täysi oikeus.
Työnhakijapuolella workshop näkikin keskeiseksi asenneongelmaksi työn itseisarvon merkityksen laskun. Työllä ei yksinkertaisesti ole samanlaista arvoa kuin sillä oli esim. sotien jälkeen. Toinen keskeinen ongelma työnhakijapuolella on vapaa-ajan merkityksen kasvu suhteessa rahaan, mikä on luonnollisesti kytköksissä myös työn itseisarvoon.
Yrityksien rahan muodossa saaman tuen suhteen workshop löysi ainakin allekirjoittaneen mielestä yllättäviä esteitä. Byrokratia keskeisenä ongelmana on lähes itsestään selvä: tuesta saatava hyöty koetaan usein palavan papereiden täyttämiseen ja muuhun byrokratiaan kuluvaan vaivaan ja aikaan. Yllättävää oli kuitenkin, että kasvuhaluttomuus keskeisenä esteenä tukien käytölle nousi esille. Tämä on kuulemma erityisesti pohjalaisten PK-yritysten ongelma: kasvu nähdään usein liian suurena henkilökohtaisena riskinä, jos ”muutenkin pärjää”.
Kolmannen workshoppien fokusalueen eli joustavuuden (=byrokratian poisto) suhteen merkittävimmiksi esteiksi löydettiin säännöt ja määräykset sekä ”ylikoulutus”. Jälkimmäisellä tarkoitetaan yhteiskuntamme piirrettä (yli)kouluttaa kansalaisistamme ensin ”ammattilaisia” ja sitten siirtää heidät työelämään. Ammattilaisuuden kannalta ja etenkin PK-yritysten näkövinkkelista ovat tänä päivänä kuitenkin tärkeämpiä käytännön työtaidot eli osaaminen ja asenne. Säännöt ja määräykset esteenä pitävät sisällään voimassaolevan lainsäädännön ja muut viranomaismääräykset, mutta myös AY-toiminnan.
Ydinkysymys workshopille kuului: miten saadaan aktivoitua kovassa vauhdissa olevat vaasalaiset PK-sektorin yritykset palkkaamaan erilaisten tukimekanismien kautta lisää väkeä työttömien ja ennen kaikkea vaikeasti työllistyvien armeijasta?
Kysymykseen löydettiin vastauksia, hyviä vastauksia sekä erittäin potentiaalisia ratkaisumalleja. Mainittakoon jälkimmäisistä tässä yhteydessä neljä.
Yritysklinikka voisi olla foorumi, jossa joustavasti yhdistettäisiin työvoimatarjontaa PK-yritysten tarpeisiin esimerkiksi ELY-keskuksen, TE-toimiston, oppisopimustoimiston sekä yrityskummitoiminnan yhteistyönä. Foorumi voisi toimia konkreettisesti vaikkapa 1 kerran viikossa kokoontuvana tapaamisena. Vaikka ”byrokratiaa” edelleen olisi, se olisi PK-yrittäjälle näkymätöntä, koska foorumi miettisi tapauskohtaisesti ja PK-yrityksen näkövinkkelistä, miten rekrytointi ja perehdytys saadaan toteutettua mahdollisimman vaivattomasti.
Osittain tähän liittyy myös oppisopimustoiminnan tehostaminen. Edellä mainituista syistä, tämä on PK-yrityksille erityisen mielenkiintoinen koulutus/rekrytointivaihtoehto. Se mikä järjestelmämme kuitenkin puuttuu, on itse oppisopimuspaikkojen löytäminen, jota voisi myös kutsua oppisopimuksien myynniksi työnantajille. Tarvittaisiin taho, joka auttaa potentiaalista opiskelijaa löytämään oppisopimuspaikan (=työnantajan) sekä tarjoaisi tukea niin ettei työnantajan tarvitsisi laittaa rekrytointiin, perehdytykseen ja ohjaamiseen kohtuutonta työpanosta. Tämä taho voisi olla edellä mainittu yritysklinikka, mutta se voisi myös vaikkapa jonkun ko. tehtäviin erikoistuneen konsulttiyrityksen tehtävä, joka saisi rahoituksensa osittain julkishallinnollisista lähteistä ja osittain työnantajilta.
Yhtenä ratkaisuna ”ylikoulutukseen” workshop ehdotti paluuta ns. vanhaan hyvään systeemiin ja siinä ei ole sen kummallisemmasta asiasta kyse kuin että ammatillisten oppilaitosten (mukaan luettuna korkea-aste) yhteydenpito työnantajiin pitäisi ulottaa opettajatasolle. Toki tänä päivänä kaikilla oppilaitoksilla on tiiviit yhteydet etenkin yrityselämään, mutta johtaako nykyinen järjestely siihen, että opiskelijat ovat täysin valmiita työelämään opiskelujensa jälkeen? Edellä mainitulla järjestelyllä siirtyminen työelämään olisi luonnollista ja kuten ennen vanhaan, voisi tapahtua joustavasti jo opiskeluiden aikana.
Tuotakoon asenneongelmiin liittyen esille vielä yksi keskustelemamme ratkaisu ja se liittyy maahanmuuttajien yrittäjyyteen. Maahanmuuttajien tehokkaimpia työllistäjiä ovat maahanmuuttajien yritykset, mutta maahanmuuttajien yrityksiltä puuttuvat yhteiset foorumit ja lähes poikkeuksetta ne eivät ole myöskään yrittäjäjärjestöjen jäseniä. Tällä lienee suuri vaikutus näiden yrityksien kasvupotentiaaliin. Toisaalta workshop toi esille, että maahanmuuttajien yrittäjyydellä ja asenteella olisi paljon annettavaa muiden suomalaisten yrityksien asenteelle.
Ai mikä se paradoksi on? Ei sitä ole. Oikeasti.
